Maaliskuussa kirjoitettua 13/04 2005 |
| Ihmiset pitävät tutuista kappaleista. He haluavat viihtyä ja saada musiikista positiivisia tunneaistimuksia. Nykyään yritän tehdä vain hyviä kappaleita - - Voisin yrittää säveltää yhä enemmän muille. Pidän taustajoukoissa olemisesta. Pidän siitä, että esiintymisen taakka siirtyy jollekulle toiselle, enkä ole jatkuvassa ristitulessa oman huonommuuteni kanssa. Kuuntelen mielelläni instrumentaali-jazzia. Lauluntekijät ovat oma lukunsa, heidän musiikkinsa palvelee erilaista tarkoitusta. Se on sielunhoitoa ja yritystä konkretisoida tunnetiloja mahdollisimman kuvaavalla ja esteettisellä tavalla. Hyvässä laulussa on monta osa-aluetta, jotka saada toimimaan. Jokapojan kokemuksia kuvaava runousopillinen lyriikka eri sanoin kuin on aiemmin sanottu; sitä tukeva, tutulta kuulostava, melodia, joka kuitenkin yllättää; kiehtova harmonia; groovaava komppi. Lauluntekemisen kiehtovuus on siinä, ettei koskaan tee tarpeeksi hyvää kappaletta - aina on yritettävä tehdä parempi. Erilaiset musiikit tarvitsevat hetkensä. Tätä tulee mietittyä joka hetki, vaikka hyvää tekisi välillä unohtaakin ja alkaa sen sijaan tekemään musiikkia. "How scandinavian of me". Kenen tekstistä? Saman Taiteilijan kynästä on seuraavakin loistava lause: "I'm no fucking buddist, but this enlightment - " |