Työnimi Harakat haaskalla 24/02 2006 |
| Joonatan soitti keikkamatkaltaan Savonlinnasta ja kyseli Akimofin biiseistä ja niiden lapuista. Treenit ovat sunnuntaina. Muistelimme vielä edellistä Kuulan keikkaa. Hän onnistui hurmaamaan meidät kaikki. Innokkuus kasvaa taas, kun seuraava klubi-ilta lähestyy. Kiistelimme erään intromelodian kulusta ja sovimme vääntävämme sunnuntaina kättä. Kallion alueen paikallislehdissä on julkaistu juttu koskien Laulutupaa. Sain sen eilen postissa. Siinä oleva kuva on otettu tuossa viereisessä puistossa aikana, kun en lainkaan tiennyt asuvani vielä joskus puiston kupeessa. Kuvan sateenvarjo oli kuvaajan, taivaalta piskotteli. Yritän kirjoittaa uutta biisiä. On tämä hankalaa. Mm. siksi, että kaikki ratkaisuni tuntuvat samanlaisilta kuin aina ennenkin. Tavoitteena on kirjoittaa kappale, johon en ole kyllästynyt jo ennen kuin se on valmiskaan. Lisäys: Vieraskirjaan tupsahti jälleen tervehdys vanhalta koulukaveriltani. Oikeastaan kyse on lapsuudenystävästäni. Lähetän takaisin lämpimimmät terveiseni; kuinka iloiseksi viesti saikaan! |