Miete2 13/02 2007

Miete2   13/02 2007

Apurahauutinen sysäsi liikkeelle prosessin, jonka toivon jatkuvan pitkään. Julkinen tunnustus sisältää itsessään tärkeän viestin: ole tinkimätön. Olen useimmiten ollut taiteilijana perillä siitä, mitä haluan tehdä ja miltä kuulostaa. Luottanut myös musiikillisen ääneni jäljittelemättömyyteen ja tunnistettavuuteen. Ensilevyni valmistuttua tuli aika kyseenalaistaa kaikki. Siitä lähtien olen miettinytkin perimmäistä kysymystä muusikkoudestani: mikä on minulle ominaisinta ja mihin suuntaan minun täytyy sitä viedä. Laulutupa-klubi on tuonut helpotusta siinä, että olen saattanut esittää enemmän muiden kappaleita ja jättää oma lauluntekijyys taka-alalle. Nautin asetelmasta edelleen, mutta tiedostan, että kovin montaa vuotta tälläinen peli ei vetele. Uskon, että kaksi kuukautta stipendiaattina Beninissä tulee tarpeelliseen saumaan. Vaikka en säveltäisi riviäkään, ei totaalinen kulttuurin vaihdos voi olla jättämättä jälkiään, oli suunta mikä tahansa. Aluksi en ollut varma, haluanko edes lähteä. Kammoan ajatusta rokotteista ja malarialääkkeistä. Mutta talven mittaan olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Benin tarjoaa juuri tarvitsemaani lääkettä, aikaa olla ja ajatella. Istuimme ratikassa Mäen Teemun kanssa, joka kertoi puoltaneensa hakemustani Villa Karon säätiössä. Sain tilaisuuden kiittää.