The ONE Campaign!

Tuttu virsi 24/04 2008

Tuttu virsi   24/04 2008

Tuttu virsi, mutta kiirettä on jälleen pitänyt. Odotan kesää ja odotan lomaa, odotan rauhallista arkea ja aikaa läheisilleni. Viime viikolla teimme keikkareissun Maritta Kuulan kanssa Jyväskylään ja Kuopioon. Tunnelma keikoilla oli todella lämmin ja järjestelyt hyvät. Edellisviikon keikka Bellyssä myös. Kiitos tuhannesti encoresta, johon en todellakaan ollut valmistautunut.

Vieraskirjaan tuleva palaute lyö minut ällikältä kerta toisensa jälkeen. On todella kummallista, että levy, jonka julkaisemista jopa pariin otteeseen emmin, on saanut tälläisen vastaanoton. Mutta keikoilla on ollut viime vuosina niin yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen fiilis, että ehkä juuri se on seikka, joka onnistui livahtamaan levytystenkin piilobitteihin.

Olen tuottanut jälleen ensi syksyksi Ateneum-saliin lauluntekijä-sarjan, jonka artistit ovat nähtävissä keikkasivulla.

Ai niin! Kuvasimme myös seuraavan levyn kuvat. Järkevä järjestys, eikö totta, kun raitaakaan ei olla vielä äänitetty. Marjo Tynkkysen kuvissa on raflaava ote, ne ovat jopa hieman seksikkäitä. Minna Lajoma teki meikin, joka tälläisetkin kasvot saa kuvauksellisiksi. Sittenhän näette, kun levy on valmis.