Pam 12/01 2009 |
| Kävelin koko matkan jatkotutkintoseminaarista kotiin. Poikkesin lähikaupasta ostamaan Crema di mascarpone jäätelöä, jonka 900 millilitran purkista kahmaisin puolet kulhoon. Toissailtaisen levynjulkkarikeikan jälkeisissä mainingeissa tuumasin, että Laurakin voi nyt hieman törsätä. Kertakaikkiaan. Vielä koko sunnuntainkin hiippailin liikutuksen tilassa ja kertailin illan antia. Väkeä oli paikalla niin paljon, että ulkopuolelle jäi kiemurtelemaan jono pitkin Graniittilinnan korttelia. Uskomatonta! Ihmisten läsnäolo tiivisti tunnelmaa, yleisöstä vilauteltiin ihq lakanoita, enkä minä tiedä, miten olisin kaikkia kiittänyt. Hetkestä tallentui useita valokuvia ja jopa YouTube-videoita. Valokuvista korkeimmat pixelit löytyvät Vesa Härkösen slideshowsta, jonka suosikkejani ovat yhteiskuva Petestä ja Tuuresta, sekä Kepan hienostunut rumpukapulointi. Levy on näin ollen virallisesti julkaistu (pam) ja se on saanut hirveän hyvää asuinsijaa muun muassa Radio Helsingin eetterijulkaisussa. Sinne minä matkaan huomennakin yhdeltätoista Njassan haastateltavaksi. |