Sana Stadionista 17/11 2010 |
| Stadion-levyn valmistuminen aina laulunkirjoituksesta masterointiin oli projektina pitkä ja kompleksinen. Kirjoittamani kirjoitus valottaa prosessin vaiheita. Kirjoitin tekstin kolmannen tohtorintutkintokonserttini esitarkastusta varten. |
Stadion-levyn valmistuminen aina laulunkirjoituksesta masterointiin oli projektina pitkä ja kompleksinen.
•∞•
•∞•
Rupesin kokoamaan kolmannen tutkintokonsertin kokonaisuutta pian edellisen levyni julkaisun (tammikuussa 2009) jälkeen. Päätin lähteä maaliskuussa 2009 neljäksi kuukaudeksi Pariisiin kirjoittamaan uusia lauluja seuraavaa levyä varten. Kaavailin jo varhaisessa vaiheessa, että tutkintokonserttini tulisi rakentumaan vahvasti tämän seuraavan julkaisun ympärille. Äänitettä tukisi konsertti, joka esittelisi kappaleet livesoiton näkökulmasta. Itse levyllä halusin kuitenkin värittää kappaleiden sointia useilla päällekkäisillä raidoilla sekä mahdollisilla ohjelmoinneilla.
Edelliset levyni (Mieli-ep, Toinen) olivat soineet tiuhaan Uudellamaalla ja palaute oli ollut myötämielistä. Olin tuntenut oloni toista pitkäsoittoa työstäessäni onnellisemmaksi kuin aikoihin. Elämää syleilevä vire kuului levyn musiikissa leikkisänä, seikkailevana, viattomana ja lapsenmielisenä. Soundini oli tunnistettava ja laulufraseeraukseni sai yhdenmukaisia määritelmiä toimittajilta, kriitikoilta ja kuulijoilta.
Otsaani alkoi kuitenkin ilmestyä uurteita, ilmeeni alkoi tiukentua ja otteeni koventua. Halusin lähteä työstämään seuraavaa levyä aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Tuolloin ajatus ei ollut vielä tietoinen. Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärrän alkaneeni pelätä tilannetta, jossa ryhtyisin esittämään Laura Sippolaa. Suunnan oli pakko muuttua, ja lähdin hakemaan uutta virettä vimmatulla draivilla.
>> Minä muistan kun taivaalta satoi
koko matkan kun kävelin
Askel painoi jo pidemmältä matkaa mutta jatkoin ja kävelin <<
koko matkan kun kävelin
Askel painoi jo pidemmältä matkaa mutta jatkoin ja kävelin <<
•∞• Majakka ja Pariisi •∞•
Pariisista uusi vire löytyi kuin itsestään. Visuaalista taidetta oli tarjolla joka puolella niin paljon, että se sytytti aisteja ja herätti virkistäviä ja tuoreita taide-elämyksiä. Kävin useita kertoja viikossa museoissa ja kävelin kymmeniä kilometrejä ympäristöä ihaillen. Vaeltelin museoiden yönä Louvressa faaraoiden Egyptin Sully-siivessä ja sain ajatuksen levystä, jonka kantavana teemana kulkisi ajattomuus ja paikattomuus. Laulujen tapahtumat voisivat sijoittua yhtä hyvin neljäntuhannen vuoden takaiseen Egyptiin kuin 1700-luvun Varsinais-Suomeen tai nykypäivään.
Nämä visiot ovat usein sellaisia, jotka sittemmin työn tuoksinnassa unohtuvat. Tuntui tämäkin toimivan lähinnä hetkellisenä kimmokkeena, enkä muistanut koko elämystä enää loppuvuodesta kaikkien levyn kappaleiden ollessa kasassa. Laulunkirjoitustyötä kun kesti vielä pitkään ennen kuin saatoin todeta kappaleiston olevan valmis.
Varsinaisena paluupäivänäni Suomeen 2009 kesäkuun lopussa kirjoitin vielä kaksi laulua: toisen lentokentällä (ei kuitenkaan päätynyt levylle) ja toisen lentokoneessa. Olin lähtöaamuna keskustellut bretagnelaisen ystäväni kanssa majakoista, joita Bretagne oli pullollaan. Aihe päätyi lauluun ja laulu levyn aloitusraidaksi.
Nämä visiot ovat usein sellaisia, jotka sittemmin työn tuoksinnassa unohtuvat. Tuntui tämäkin toimivan lähinnä hetkellisenä kimmokkeena, enkä muistanut koko elämystä enää loppuvuodesta kaikkien levyn kappaleiden ollessa kasassa. Laulunkirjoitustyötä kun kesti vielä pitkään ennen kuin saatoin todeta kappaleiston olevan valmis.
Varsinaisena paluupäivänäni Suomeen 2009 kesäkuun lopussa kirjoitin vielä kaksi laulua: toisen lentokentällä (ei kuitenkaan päätynyt levylle) ja toisen lentokoneessa. Olin lähtöaamuna keskustellut bretagnelaisen ystäväni kanssa majakoista, joita Bretagne oli pullollaan. Aihe päätyi lauluun ja laulu levyn aloitusraidaksi.
>> Täällä taivaltaa
monta mieltä sydän sykkyrällä
tietämättä laisinkaan
josko matkallaan
majakan valossa on karkuri vaan,
vanki vaiko kulkuri
vai tuhlaajapoika kotimaan <<
monta mieltä sydän sykkyrällä
tietämättä laisinkaan
josko matkallaan
majakan valossa on karkuri vaan,
vanki vaiko kulkuri
vai tuhlaajapoika kotimaan <<
•∞• Stadion •∞•
Aloitin pian intensiivisen keikkailun erinäisissä kokoonpanoissa ja projekteissa. Elokuun lopussa minusta jo tuntui, että olisin voinut jäädä pitkälle lomalle.
Kiire, uupumus ja paine säveltää parempia kappaleita pitivät yllä angstia, joka istui sopivasti mielikuvaani levyn tunnelmasta. Suuri elämys oli Wilco-yhtyeen konsertti 17.8.2009 Huvilateltassa, jonne päädyin sattumalta. Soitin konsertissa lämmittelysetin Kaspar-yhtyeen riveissä. Tarkoitukseni oli nukkua takahuoneena toimivassa asuntovaunussa Wilcon konsertin yli, roudata sen jälkeen soittimet ja päästä sitten nopeasti kotiin. Mutta päädyinkin yleisön sekaan ihmettelemään, kuinka saattoikaan löytyä yhtye, joka soitto oli niin mielikuvituksellista ja taitavaa, ilmaisu monenkirjavaa ja soundi raikasta ja omaleimaista. Pitkään aikaan ei kukaan artisti tai mikään yhtye ollut vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti. Sain heiltä juuri sen inspiraation ja tuntemuksen, jota tarvitsin saattaakseni levyn kirjoitusvaiheen loppuun.
Kiire, uupumus ja paine säveltää parempia kappaleita pitivät yllä angstia, joka istui sopivasti mielikuvaani levyn tunnelmasta. Suuri elämys oli Wilco-yhtyeen konsertti 17.8.2009 Huvilateltassa, jonne päädyin sattumalta. Soitin konsertissa lämmittelysetin Kaspar-yhtyeen riveissä. Tarkoitukseni oli nukkua takahuoneena toimivassa asuntovaunussa Wilcon konsertin yli, roudata sen jälkeen soittimet ja päästä sitten nopeasti kotiin. Mutta päädyinkin yleisön sekaan ihmettelemään, kuinka saattoikaan löytyä yhtye, joka soitto oli niin mielikuvituksellista ja taitavaa, ilmaisu monenkirjavaa ja soundi raikasta ja omaleimaista. Pitkään aikaan ei kukaan artisti tai mikään yhtye ollut vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti. Sain heiltä juuri sen inspiraation ja tuntemuksen, jota tarvitsin saattaakseni levyn kirjoitusvaiheen loppuun.
Läheinen ja henkilökohtainen singer/songwriterilmaisu oli jäänyt taustalle. Sen sijaan halusin tuoda esiin bändimme sointia ja pitää kappaleet etäämmällä itsestäni. Tällä tavoin saatoin olla itse rauhassa ja ilmaista tarinoita kertojan ominaisuudessa.
Kirjoitin lauluja, joiden tarinat kulkivat kuvitelluissa maastoissa. Niistä ei puuttunut kauhuelementtejä sen liiemmin kuin kummallisia tai ontuvia askelluksiakaan. Yleisilme oli synkkä, mutta totisuus sai rakoihin huumorinkajoa, joka välillä oli mustaa, välillä sarkastista, mutta välillä myös ilkikurisen hölmöilevää höpönlöpöä. Yksi kappaleista sivusi aihepiiriltään ihmissuhdetta, mutta senkin romantiikka oli lähinnä lakonista ja elämään kyllästynyttä. Toki osa kappaleista oli lempeitä ja vakavailmeisiä.
Laulunkirjoitus jatkui vuoden 2009 loppuun. Levyn työnimeksi muodostui Stadion. Samanniminen laulu syntyi pitkälti pelkoni ympärille tajutessani tekeväni äänitettä, jonka moni kuulijoistani saattaisi tulkita petturuudeksi aikaisempaa tyyliäni kohtaan. Kuvittelin stadionin amfiteatteriksi, jonka kentällä artisti yrittää parhaansa, mutta ympäröivässä katsomossa mekastava yleisö päättää, jääkö tämä henkiin vai mestataanko hänet.
>> Tee meille maali niin me sua ylistetään
lyö vielä huti niin me sinut kivitetään
Stadion stadion huutaa ja pauhaa
unissani niin, etten saa rauhaa <<
lyö vielä huti niin me sinut kivitetään
Stadion stadion huutaa ja pauhaa
unissani niin, etten saa rauhaa <<
Koko kirjoitusprosessin ajan olin tyytymätön ja hermostunut. Tyytymättömyys sai minut kuitenkin ennemminkin paiskomaan töitä entistä lujemmin kuin lyömään hanskoja tiskiin. Re-harmonisoin sointuja, kokeilin erilaisia rakenteita ja kirjoitin uusiksi lyriikkaa. Oman sävynsä toivat kiire ja stressi, eikä itse säveltämiselle meinannut koskaan jäädä riittävästi aikaa. Uskon tämänkin lyöneen oman hengästyneen leimansa lopputulokseen.
•∞• Vedenalainen maailma •∞•
Ajattelen harvoin punaista lankaa työskennellessäni prosessin keskellä. Olen intuitiivinen ja teen vaistonvaraisesti. Louvren myöhäisenä iltana mieleen sykähtänyt ajattomuuden ajatuskin palautui mieleeni vasta pitkälti sen jälkeen, kun katselin levynkansia varten otettuja kuvia.
Olimme kuvanneet veden alla Sukellus-Areenan altaassa. Kuvaaja Marjo Tynkkynen seisoi kehdeksan metriä syvän altaan pohjalla happipullot selässään. Idea vedenalaisista kuvista oli tullut häneltä. Assistentti Anne Hupli sukkuloi niin ikään sukelluslaitteet yllään pinnan molemmin puolin. Hän välitti viestejä minun ja Tynkkysen välillä sekä yritti parhaan taitonsa mukaan pitää minua pinnalla. Vesi on itselleni hyvin vieras maasto, joten kuvaussessio oli raskas ja koetteleva. Olin paleltua hypotermiaan, sotkeutua ympärilleni kiedottuun kankaaseen ja uupua lihasvoimien jaksamattomuuteen. Sen lisäksi yritin voittaa henkiset esteet, jotka kohtasin vedessä. Joka kerta kun sukelsin pinnan alle luulin hukkuvani. Ja joka kerta kun pääsin pinnalle, puristin poijun päässä olevaa palloa ja sätkin jaloillani niin, että pelkäsin kohmeisten lihasten pettävän. Kuvaukset +22 asteisessa vedessä kestivät tunnin. On vaikea sanoin kuvailla, kuinka uuvuksissa olin session päädyttyä.
Katsoessani sitten valmiita kuvia ja sunnitellessani levynkansien taittoa jäykistyin yhtäkkiä paikoilleni. En nähnyt kuvissa itseäni vaan vedenalaisen seireenin. Silmäni olivat pelokkaat, iho oli palanut valkeaksi ja raajani leijuivat vedessä kuin ruumiit. Päättömät vartalot näyttivät muovisilta ja elottomilta. Ylhäältä lihakset pullistuneina syöksyvä hahmo toi mieleen Louhin Gallen-Kallelan Sammon puolustus -maalauksessa. Vesielementti etäännytti tunnelman aivan kuin olin pyrkinyt tekemään levyn kappaleidenkin kohdalla. Näky oli mystinen, pelottava ja satumainen.
>> ja spiraalikiertoa suoraan ytimeen kulkeutuu <<
Kuvat kuvittivat lauluja aivan kuin niiden tarinat eläisivät jossakin toisessa todellisuudessa. Kappaleet eivät edustaneet selkeästi mitään tiettyä vuosisataa, kansallisuutta tai säätyä, eikä niiden todellisuus ollut edes kovin realistinen.
•∞• Studio ja kuume •∞•
Näky vastasi niin ilmeisesti mielikuvaani levyn musiikillisesta kokonaisuudesta, että minua suorastaan pelotti. Vedenalainen maailma oli ei-kenenkään-maa; ajaton tila, joka tarjosi täydelliset kulissit levyn kappaleille. Vedenalaisella stadionilla mittelivät Grimmin veljekset, kipuunsa tukehtuva potilas, murhatyötä pakeneva lohduton sielu, kauhujen kirjastonhoitaja, uhkarohkeat lapset, tanssivat henget, faaraon tuhkat sekä heidän keskellään elävät, ajan hammassorvissa pyörivät muusikot, jotka taistelivat stadionilla aseinaan soittotaidon ja sävelkorvan suloisa rakkaussuhde:
Laura Sippola, laulu & piano
Peter Engberg, kitarat
Tuure Koski, basso
Kepa Kettunen, rummut.
Levyn kahdelle raidalle soitti urkuja Joonas Kasurinen. Levyn äänitti, tuotti ja miksasi Janne Oinas.
Soitin pianon lisäksi Wurlizeria ja Rhodesia, joskus myös kaikkea kolmea samassa kappaleessa.Tuloksena oli sulokkaan epävireinen soundi, joka kuulosti orgaaniselta, mutta vinhalla tavalla tunnistamattomalta.Soitin myös kahteen kappaleeseen stemmoja mallinnetuilla mellotrone-soundeilla sekä lisäsin yhteen kappaleeseen padit.
Peterillä olikin studiossa arsenaalia aika tavalla. Mukana olivat Flaxwood Liekki, Gibson Les Paul deluxe, Gibson 330, Ruokangas Duke, Aurora baritonikitara, tietysti Fender Stratocaster, akustinen Martin D-41, bluegrass banjo Recording King, Epiphone mandoliini sekä cavaquinho. Vahvistimina olivat Bad Cat sekä Fender Hot Rod deluxe. Kitararaitoja tuli parhaimmillaan yhteensä 8 raitaa (Stadion-kappaleeseen). Joitakin biisejä taas äänitettiin vanhanaikaiseen tyyliin panoroimalla monopiano vasemmalle ja sähkökitara oikealle laidalle (Hengetkin tanssii)
Tuure soitti bassot Fenderin Precisionilla ja kontrabassolla, sekä näppäillen että jousella.
Kepalla oli käytössään tällä kertaa yksi vuoden 1963 Gretsch-rumpusetti sekä useampi eri virvelirumpu. Moneen biisiin äänitettiin useita päällekkäisiä rumpuraitoja. Kirjastoon tuli yhteensä seitsemän virveliraitaa. On päiviä kappale tallentui ilman yhden yhtä rumpufilliä.
Pohjaäänityksiin vanhalla Soundtrack-studiolla (nykyinen E-Studio) kului tsekkeineen yhteensä viisi päivää, jotka jokaisen vietin kovassa kuumeessa. Soundi-ideaa haettiin ääripäillä 'suomi-seiskari' ja 'Bruce'.
Laulut tallentuivat kotitietokoneellani vaatekomeron toimittaessa laulukopin virkaa. Niiden äänityksiin kului niin ikään viisi päivää. Mikrofonina toimi Peluson P12 ja etuvahvistimena Neve Portico 5012. Vaikka kunnon tarkkaamoa ei ollut, oli kotiäänityksessä hyvätkin puolensa. Tunnelma oli tuttu ja keittiössä oma ruokavarasto. Työmatkoihin ei kulunut aikaa eikä vuokran raksutusta tarvinnut kuunnella.
Miksauspäiviä jäi jäljelle 15, joista yksi päivä kului päälleäänityksiin. Aika meni niin tiukille, että viimeisimmät miksaukset kuulin suoraan masterissa Finnvoxilla. Levyn masteroi Pauli Saastamoinen. Materiaali lähti painoon 28.4. ja valmis tuote saapui Suomeen 18.5. Sain sen käsiini seuraavana aamuna klo 5:50 MTV3:n pihassa, jonne levy-yhtiön Martti Heikkinen sen kiikutti skootterillaan. Marssin avaamattoman, kelmupäällysteisen levyn kanssa Huomenta Suomen lähetykseen ja yritin olla repeämättä liitoksistani.
Stadion ilmestyi kauppoihin 19.5.2010.
Louvren myöhäisenä iltana mieleen sykähtänyt ajatus liippasi lopputulosta läheltä.
Laura Sippola, laulu & piano
Peter Engberg, kitarat
Tuure Koski, basso
Kepa Kettunen, rummut.
Levyn kahdelle raidalle soitti urkuja Joonas Kasurinen. Levyn äänitti, tuotti ja miksasi Janne Oinas.
Soitin pianon lisäksi Wurlizeria ja Rhodesia, joskus myös kaikkea kolmea samassa kappaleessa.Tuloksena oli sulokkaan epävireinen soundi, joka kuulosti orgaaniselta, mutta vinhalla tavalla tunnistamattomalta.Soitin myös kahteen kappaleeseen stemmoja mallinnetuilla mellotrone-soundeilla sekä lisäsin yhteen kappaleeseen padit.
Peterillä olikin studiossa arsenaalia aika tavalla. Mukana olivat Flaxwood Liekki, Gibson Les Paul deluxe, Gibson 330, Ruokangas Duke, Aurora baritonikitara, tietysti Fender Stratocaster, akustinen Martin D-41, bluegrass banjo Recording King, Epiphone mandoliini sekä cavaquinho. Vahvistimina olivat Bad Cat sekä Fender Hot Rod deluxe. Kitararaitoja tuli parhaimmillaan yhteensä 8 raitaa (Stadion-kappaleeseen). Joitakin biisejä taas äänitettiin vanhanaikaiseen tyyliin panoroimalla monopiano vasemmalle ja sähkökitara oikealle laidalle (Hengetkin tanssii)
Tuure soitti bassot Fenderin Precisionilla ja kontrabassolla, sekä näppäillen että jousella.
Kepalla oli käytössään tällä kertaa yksi vuoden 1963 Gretsch-rumpusetti sekä useampi eri virvelirumpu. Moneen biisiin äänitettiin useita päällekkäisiä rumpuraitoja. Kirjastoon tuli yhteensä seitsemän virveliraitaa. On päiviä kappale tallentui ilman yhden yhtä rumpufilliä.
Pohjaäänityksiin vanhalla Soundtrack-studiolla (nykyinen E-Studio) kului tsekkeineen yhteensä viisi päivää, jotka jokaisen vietin kovassa kuumeessa. Soundi-ideaa haettiin ääripäillä 'suomi-seiskari' ja 'Bruce'.
Laulut tallentuivat kotitietokoneellani vaatekomeron toimittaessa laulukopin virkaa. Niiden äänityksiin kului niin ikään viisi päivää. Mikrofonina toimi Peluson P12 ja etuvahvistimena Neve Portico 5012. Vaikka kunnon tarkkaamoa ei ollut, oli kotiäänityksessä hyvätkin puolensa. Tunnelma oli tuttu ja keittiössä oma ruokavarasto. Työmatkoihin ei kulunut aikaa eikä vuokran raksutusta tarvinnut kuunnella.
Miksauspäiviä jäi jäljelle 15, joista yksi päivä kului päälleäänityksiin. Aika meni niin tiukille, että viimeisimmät miksaukset kuulin suoraan masterissa Finnvoxilla. Levyn masteroi Pauli Saastamoinen. Materiaali lähti painoon 28.4. ja valmis tuote saapui Suomeen 18.5. Sain sen käsiini seuraavana aamuna klo 5:50 MTV3:n pihassa, jonne levy-yhtiön Martti Heikkinen sen kiikutti skootterillaan. Marssin avaamattoman, kelmupäällysteisen levyn kanssa Huomenta Suomen lähetykseen ja yritin olla repeämättä liitoksistani.
Stadion ilmestyi kauppoihin 19.5.2010.
Louvren myöhäisenä iltana mieleen sykähtänyt ajatus liippasi lopputulosta läheltä.
>> Äänet kyliltä kaikuu
on riemu huipussaan <<
on riemu huipussaan <<
Levyllä kuullaan kappaleet:
1. Majakka
2. Kesäyö
3. Stadion
4. Kirjasto
5. Spiraalikiertoa
6. On päiviä
7. Matka
8. Kipua kauheaa
9. Hengetkin tanssii
10. Kahvia, kiitos
11. Menemästä kiellettiin
12. Faarao
Helsingissä 14.10.2010
Laura Sippola
Laura Sippola
