Miksaus 15/08 2004

Miksaus   15/08 2004

Ajattelin joskus olevani stressitilanteissa sellainen, joka riittävän pitkän paineen alla lopulta murtuisi ja pillahtaisi itkuun, nostaisi kädet ylös ja sanoisi, että "enää en pysty". Tänään kuitenkin opin, että olen sitten kuitenkin perinyt hitusen myös sisua ja luonnetta. Luulen käyneeni levyn myötä läpi haastavimman koetuksen sitten syntymäni. Aikaa oli jäljellä enää päivä, ja miksattavaa vielä kolmen biisin verran. Lisäksi korjailuja pariin muuhun kappaleeseen. Olin nukkunut edellisenä yönä vain 6h, eilinen studiopäivä oli venynyt 16 tuntiseksi. Räpyttelin silmiäni auki samanaikaisesti kun tarkkailimme 1,5 db:n heittoja ja puskimme työtahtia eteenpäin. En muista hengittäneeni päivän aikana kertaakaan syvään, vaikka välillä yritinkin. Jossain vaiheessa nenästäni alkoi vuotaa verta. Koko kesän jatkunut intensiivinen rupeama oli viimeisessä pisteessään, tiivistyneenä ja tiukan paineen alla. Tunnetta on vaikea kuvailla, tiesin toimivani äärirajoillani. Antin täytyi ehtiä lentokoneeseen 22:45. Kello 21:30 päätimme ottaa pois filli-kitarat Sinua Kaipaamaan -biisin fade out-versiosta. Bouncet ja tiedostojen levylle polttaminen olivat minuuttipeliä, joka huipentui siihen, kun sananmukaisesti juoksimme studiossa eri tietokoneelta toiselle ja huutelimme toisillemme työtehtäviä. Kuin ihmeen kaupalla saimme kaiken valmiiksi. Juoksin vielä Antin vierellä auttaen kantamuksissa, ja jäin kadulle katsomaan, kun taksinsa lähti kohti lentokenttää. Oli pieni tihkusade, paras sää polkea yksin hiljakseen kotiin. En oikeastaan pystynyt muodostamaan yhtään selkeää ajatusta. Kaikki tämä työmäärä, huoli, paine, useat eri vaiheet, itkut ja hammasten kiristykset. Silti en olisi ikinä uskonut, että joku päivä vielä poljen studiolta kotiin kantaen laukussani ensimmäistä levyäni.