The ONE Campaign!

Uusi kausi 22/01 2005

Uusi kausi   22/01 2005

Treenasimme toissapäivänä kansanlauluja, joita on tarkoitus esittää privaattikeikalla ensi viikolla. Treeneistä lähtien on mielessäni soinut 'Ketoolan Jukka ja Ylisen Maija'. Laulu on todella hieno. Sen koukku on yksinkertainen, viehättävä A-osa mollissa, B-osa duurissa -resepti.

Tänään kävin tutustumassa musiikkikouluun, jossa sijaistan pianonopettajaa kuukauden verran. Oppilasmateriaali tuntui haastavalta ja työ musiikkityylillisesti monipuoliselta. Tapasin Kähärän Anna-Maria Hip-studiolla, missä hän oli tekemässä levyään. Levynjulkkarikonsertti on Savoyssa 6.4. Menkää ihmeessä kuuntelemaan kaikki kynnelle kykenevät! Itse lähden maaliskuussa Lappiin ravintolapianistiksi, enkä vielä tiedä, olenko tuolloin Hgissä. Kähärä on uskomaton multilahjakkuus, herkkä taiteilija ja valovoimainen esiintyjä. Hän kysyi, miksi en tee piano&laulu-levyä. Olin ajatellut sitä. Kysymyksensä sai ajattelemaan lisää. En tainnut vastata siihen mitään.

30-vuotislahjaksi saadun orkidean viimeinen kukka tippui tänään. Kukka ehti kukoistaa yli 4kk. Heitin pois vanhan ripsivärin ja meikkivoiteen, ja aloitin uuden hammastahnatuubin. Kaikki merkit viittaavat siihen, että uusi kausi on alkamassa.
Sen teemana olkoon rehellisyys.