Biisilista 28/04 2005 |
| Tuleva keikkamme Juttutuvassa 11.5. (Laura pno&voc sekä Tuki: Marko Timonen - drs, Tuure Koski - bass, Peter Engberg - gtr, feat. Joonatan Rautio - sax) on saanut pyörittelemään päässäni biisilistaa. Sen merkitystä ei voi vähätellä: taimaus on kaikessa kaiken a ja o. rnMonta päivää on jo pitänyt mennä Juttutupaan kokeilemaan paikan sähköpianoa. Ennakkoluuloni sitä kohtaan ovat saaneet tukea muilta pianisteilta. Rasittavaa, mutta pelkään edessä olevan pianonmetsästystä. Soittofiilikset latistuvat kertaheitolla, mikäli työväline tökkii. Eilisisessä gaalassa rntuli illan aikana tutustuttua mukaviin ihmisiin! Yllättäviä tuttavuuksiakaan ei puuttunut, ja kaikki tämä nosti mieleni riemuisiin tunnelmiin. Aavistuksellinen sisäpiirivedätyksen maku (*hyi*) saa muistuttamaan, että blogiharrastajia löytyy ympäri Suomen. Moni tasokas kirjoittaja jäi jopa vaille ehdokkuutta. Koska lukijakuntani tulee suureksi osaksi muualta kuin Blogilistalta ja bloggaamistani voi kutsua myös artistipäiväkirjaksi näkökulmasta riippuen, koen itseni riittävän ulkopuoliseksi sanomaan tämän. Mutta hieno blogi voitti, onnea hänelle. |