Lapuan taika ja Jeesuksen keikkabussi 07/08 2005 |
| Kolmetoistatuntisen työpäivän aikana ehdimme ajaa 800km ja soittaa keikan Vanhan Paukun Festivaaleilla. Rummuissa edelleen Mikko Pöyhönen ja bassossa Lasse Lindgren (jonka Sunburst-albumia voi suositella kaikille hyvän musiikin ystäville). Menomatkalla pysähdyimme Hämeenkyrön Essolle, jossa törmäsin luokkakaveriini Kaisuun, yhteen lapsuuteni parhaista ystävistä, jota en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Edellisestä käynnistäni Lapualla oli lähes kaksi vuotta. Tarkastelin paikkoja, tutkailin, mitä puita pihapiiristä oli kaadettu. Heta-koira ei meinannut laantua innostuksestaan saadessaan kylään kokonaisen bändin. Mikään ei ole parempaa kuin isän tekemä kotiruoka. Äidin ruokajutut gorillanpoikasten näköisestä metalliväestä olivat saada sen väärään kurkkuun. Keikassa oli jotain erityistä, olin liikuttunut koko sen ajan. Yleisössä oli ihmisiä, joita en ollut nähnyt vuosiin. Sukulaisia, tuttuja, luokkakavereita, opettajia. Eturivissä vanhemmat ja yksi läheisimmistä ystävistäni perheineen. Kiva tunnelma, ystävälliset miksaajat, hankala sähköpiano, hyvä laulusoundi. Konsertin aikana tajusin, kuinka monella kappaleellani on yhtymäkohta Lapuaan. Ennen kotimatkaa vaihdoimme pari sanaa Sillanpään muusikoiden kanssa, jotka rantautuivat keikkapaikalle juuri lopetellessamme. Kuuntelimme vielä tovin Maria Kalaniemeä kumppaneineen, ja lähdimme ajamaan Helsinkiä kohti. Autossa kuuntelimme musiikkia ja juttelimme. Peter hehkutti näkemäänsä Metallica-dokumenttia. Katsoin laakeita maisemia. Peltoja ja metsää, pohjalaisia taloja ja latoja siellä täällä. Tajusin, kuinka silmäni lepäsi siinä maisemassa. |
