Oodi lauluntekijämusiikille 14/02 2010

Oodi lauluntekijämusiikille   14/02 2010

On eri versioita siitä, kehen Pyhään Valentinukseen tänään viitataan. Samannimisiä marttyyreitä oli useampia. Jostakin syystä päivä on kuitenkin vakiintunut Amerikassa salaisten ihastusten tunnustuksen tyyssijaksi, ja meillä Suomessa arkisemmin ystävänpäiväksi. Tänään on myös laskiaissunnuntai ja laskeutuminen paaston aikaan. Täällä kotipuolessa pullakahvit laskeutuivat mahalaukkuun sutjakammin kuin kirjaimet paperille, yrittäessäni kuumeisesti kirjoittaa artikkelia lauluntekemisestä musiikkilehteen. Sen deadlineen on kyllä aikaa. Mutta koska toimeksianto tapahtui jo viime vuoden puolella, on kummallista, että yhä vain poden tyhjän paperin kammoa. Tai tarkemmin toisen aanelosen kammoa. Periaatteessa asiaa tuntuisi olevan vaikka kuinka paljon, mutta sen kirkas sanallistaminen onkin sitten toinen asia. Esimakua tähän sain viime torstaina ollessani puhumassa HEOn lauluntekijälinjan opiskelijoille lauluntekemisestä. Aihe on tietysti suunnattoman rakas ja läheinen. Työnteko on tuonut eteen ongelmia ja pohdintoja, jotka koskettavat varmasti jokaista laulaja-lauluntekijää. Konkreettisesti musiikilliseen ilmaisuun päästiin saman päivän iltana, kun esitimme Libertéssä tulevan levyn ohjelmiston täydelle salille. Oli mahtavaa. Tunnuimme koko bändi olevamme vähän jännityksissämme. Olimme niin pitkään soittaneet tuttua ohjelmistoa, hioutuneet toistemme soittotyyliin ja pyöristelleet sovitusten kulmauksia, että tälläinen ensiesitys-tilanne olikin tuoreella tavalla skarppaava. Tuon tulevan levyn suhteen on ollut tyystin kummallinen olo koko ajan. Selkeästi olemme tekemässä bändimpää levyä. Laulut ovat jopa rock-henkisiä, ja niiden näkökulma on paljon läpitunkevampi ja haastavampi kuin aikaisemmin. Tilanne on samalla jännittävä, mutta myös tuore ja tyydyttävä. Torstai-iltana soitto meni kyllä niinkuin pitikin. Enkä kertakaikkiaan voi olla ihastelematta sitä, kuinka hieno bändi meillä on. Laskeuduttuamme lava-laboratoriosta yleisön pariin sain kuulla kullanarvoisia kommentteja, joita kuuntelin sydän sykkyrällä ja korva kallellaan. Seuraavana perjantai-aamuna pidettiin Sibelius-Akatemiassa jatkotutkintopäivät. Myös niiden anti vahvisti näkemyksiäni meneillään olevasta missiosta tulla lauluntekijä-tohtoriksi. Taidemuotona tämä on niin arvokas ja omansa, että se ansaitsee omia foorumeita, tiedostavaa yleisöä ja selkeämpää tunnustusta musiikkikulttuurissamme (amen). Laulaja-lauluntekijöitä; muusikoita, jotka säveltävät, sanoittavat, laulavat ja soittavat materiaalinsa, on ollut olemassa niin kauan kuin muistan. Jos heitä ei näy suurilla areenoilla, ei se tarkoita, etteikö heitä olisi pilvin pimein. Lauluntekijämusiikki on niin pienimuotoista, usein yksityistä ja epäkaupallista, että jos se sattumoisin pulpahtelee pinnalle, on se muhinut pohjamudissa jo pitkän aikaa. Jospa näistä aatoksista lähtisi artikkelikin kirjoittamaan itseään. Hyvää ystävänpäivää, ystävät kalliit!