Stadionin sykkeessä 25/03 2010

Stadionin sykkeessä   25/03 2010

Olin viikon Pariisissa. Torni oli pystyssä kuten ennenkin. Keväisen kaupungin viehkeä estetiikka sai hurmattua minut, aivan kuin olin etukäteen ounastellutkin. Vietin kaksi päivää kierrellen yksinäni paikkoja, jotka olivat jääneet tärkeimmiksi vuoden takaisilta Pariisin kuukausiltani. Muutoin oleskeluni oli sosiaalispitoista. Asustelin kolmessa eri arrondismentissa kolmen eri pariisilaisystäväni asunnossa. Tapasin Pariisin kavereiden lisäksi Tuomoa, Zarkusta sekä emogekko Minnaa, jotka asustivat samaisen Citén residenssissä, jossa itsekin vuosi sitten. Zarkuksen ja Minnan kanssa kävimme katsomassa myös ehkä maailman huonointa IVT-esitystä Cité Chaptalissa, mikä innoitti yli kuusituntiseen illanviettoon yhdessä Pigallen keskeisimmistä ravintoloista. Sikäli huono mutta hyvä kokemus teatterin ydinkaupungissa. Kaiken kaikkiaan Pariisi näytti jälleen parhaat puolensa sen arkea kaihtavalle turistille. Siitä huolimatta huomasin ikävöiväni pianoani. Aivot ja aatokset risteilivät työnteon ja rentoutumisen välillä, kun työasiat pulpahtelivat mieleen, jos eivät itsestään, niin puhelimitse tai meilien kautta. Kuin viimein saavuin Suomen kirpakkaan ilma-alaan ja kotikonnuilleni kuusten katveeseen, istahdin välittömästi pianon ääreen ja soitin ulos ehkäpä parhaimman sävellyksen, mitä eläissäni olen säveltänyt. Juuri tämän takia pidän matkustamisesta. Ilmastonmuutoksellisista syistä ei ihmisen tarvitsisi mielestäni liikkua kovinkaan kauas. Mutta jotakin itse ilmapiirille hyvää tekevää siinä on, kun ajatukset saavat tuulahduksen aivan uusista tuoksuista, atmosfääristä ja estetiikasta. Se synnyttää sellaista uutta, joka ei välttämättä tulisi koskaan muutoin julki. Kaikki ne lentokoneessa tai junassa tekemäni kappaleet ovat jokainen aivan kuin jonkun toisen tekemiä. En tiennyt, että päässäni liikkuisi sellaisia säveliä tai aihioita. Niin tämänkin laulun kohdalla. Tuntuipa hyvältä ihmetellä sitä ja laulaa kappaletta uudestaan ja uudestaan.  Heti seuraavana päivänä alkoivat säestystyöt. Käyn joka toinen viikko säestämässä miesten seniorijumppaa. Tällä kertaa soiton lomassa syntyi toinenkin uusi sävellys. Parin sekunnin paussien aikana sutaisin paperille sointuja ja kehittelin rakennetta. Kummallista oli se, kuinka tuntui lähes rikolliselta kasvattaa palkkatyön ohessa omaa immateriaalista omaisuutta. Huoli taisi olla turha, sillä tunnin jälkeen moni tuli kiittämään liikkumisen ohessa saadusta konserttielämyksestä. Eilen merkitsin ylös levykappaleiden tempoja ja huomasin ilokseni, että kappaleet olivat itseasiassa mielestäni oikein hyviä. Saatoin huvittuneena todeta tämän reilun vuoden kestäneen tyytymättömyyden ja epäonnistumisen pelon saavan nyt mennä jäähylle.  Juuri nyt on sellainen olo, että tehtävää loppuelämäksi olisi enemmän kuin jäljellä olevaa aikaa. Illalla pidämme treenit bändin ja tuottajan kanssa. Huomenna äänitämme demolaulut levytykseen, ja maanantaina lähdemme studioon. Siunausta sen sykähdyksille. Samalla toivotan kaikille rauhaisaa paastonaikaa ja pääsiäistä. Menkää kokemaan Via Crucis, jonka suosittelemiseksi minulla on tietysti sisäpiiriläisen ilo ja ylpeys.