Aika ja minä 16/02 2005 |
| Kaverini esitteli uutta tatuointiaan. Se oli kirkas ja selkeä. Siihen verrattuna pian 15 vuotta vanha lintu jalassani näytti muodottomalta möhkäleeltä. Kolmena viimeisenä kesänä olen marssinut tatuointiliikkeeseen tatuoidakseni pianonkoskettimet pikkusormeni ympärille. Joka kerta olen saanut ammattilaisen suosituksen olla tekemättä sitä, koska ensimmäiset vuodet figuuri olisi kaunis, mutta kuluisi kädessä nopeasti tunnistamattomaksi. Ja niin lähden pois tullakseni ensi vuonna uudestaan. Ranskan tunnilla passé composéta harjoitellessa kyselemme pareiltamme viime päivien tekemisiä. En muista menneiden päivien tapahtumista koskaan yhtään mitään. Nolostuttaa alkaa pläräämään siinä kalenteriaan. Olen huomannut aloittavani nykyään jokaisen lauseen sanalla 'huh'. Helena piti 40-vuotisjuhlat. Ystäväpiiriini kuuluu paljon neitsyitä ja vesimiehiä, jälkimmäisiä on juhlittu tällä kaudella runsaasti. Kuinka siis ollakaan, näiden huomioiden saattelemana, on tuo ikuinen teema, ikä ja vanheneminen, noussut jälleen mieleen. Ja lauluksi: "Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen" - Paljon on vielä järjestettävää ennen lähtöä. Ostin villapaidan, joka on pitkä ja lämmin, valkoinen, ja saa silmäni näyttämään sinisemmiltä. Siis viattomammilta. Ja olen nuori jälleen. Esiinnyn to 24.2. klo 21 Feeniks-klubilla (Pohj. Rautatiek. 9, Hki). Keikka jatkuu jazz-jameilla. Vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät! |
Aika ja minä 16/02 2005
