The House of Songs 02/11 2011

The House of Songs   02/11 2011

Istun lentokoneessa, istuttuani täällä jo tovin ja jo aamu varhaisesta. Super-ystävällinen Malang Cissokho vei minut aamuseitsemältä kentälle. Kuten usein, tuli tälläkin kertaa tuttuja vastaan. Risto Toppola oli matkalla Kuopioon opetushommiin. Joimme yhdessa aamukahvit ja jatkoimme kukin lennoillemme. Tukholmassa oli vaihto, nyt suuntaan kohti Chicagoa. Siellä vielä toinen vaihto, jonka jälkeen saavun Texasin musiikkikaupunkiin Austiniin, jossa tulen viettämään seuraavat kaksi viikkoa The House of Songsin hoteissa. En tiedä vielä tarkempaa aikataulua järjestetystä ohjelmasta, mutta luvassa on laulunkirjoitusta paikallisten laulaja-lauluntekijöiden kanssa ja pari keikkaa. Matka sopii kuin nakutettu syksyni ohjelmaan. Marraskuun 25. päivä esiinnyn Musiikkitalon Black Boxissa soittaen englanninkielistä materiaaliani. Kaksi viikkoa Austinissa konsertin alla antaa hyvän flown tulevaa varten ja synnyttää toivottavasti myös uusia biisejä, jotka ehdin vielä harjoitella tähän neljänteen tohtorintutkintokonserttiini. Kanssani lavalla musisoi luottokitaristi Peter Engberg, jonka kanssa jo ehdimme pitää yhdet lupaavat treenit ennen lähtöäni. Huomaan odottavani konserttia todella riemullisella mielellä. Uusi sali vaikuttaa sopivalta, ja olo on tuore uuden ohjelmiston alla. Ajantaju tällä hetkellä on vähän sekava. Heräsin juuri. Huomasin nukkuneeni kolme tuntia tuosta vaan, vaikka luulin vain ummistavani silmiäni muutamaksi hetkeksi. Hyvä niin, ajan jouheva kulku on juuri nyt se tärkein juttu. Ajattelen jostakin syystä paljon kotiin jäänyttä pikku-Piukua, 4 kuukautta vanhaa kissanpentuamme, joka mitä ilmeisimmin on syöksynyt vauhdilla sydämeni sopukoihin. Minulla on Piukua ikävä… Tämä pieni bengalipentu on seurallisin kissa, mitä ikinä olen tavannut. Tiskit tiskataan yhdessä, suihkuunkin hän yrittää tulla välillä mukaan. Rotu poikkeaa muista kissoista etenkin siinä, että bengalit eivät kaihda vettä. Italialainen ystäväni kävi kylässä viime viikonloppuna. Kuinka hauskaa oli seurata Piukun päänliikkeitä, kun hän seurasi Francescan käsiä. Francesca tapansa mukaan komppasi käsillään puhetta kuten italialaisilla on tapana, ja Piukusta tämä oli erittäin jännittävää. Olen nauttinut syksystä valtavasti. Olen saanut ruskan väreistä ja matalan auringon keltaisesta valosta paljon. Olen kävellyt luonnossa ystävien kanssa ja imenyt energiaa raikkaasta ilmasta. Toissailtana ehdin Elvis ry:n, jota saan kiittää tästä Austinin reissustani, järjestämään OctoberFestiin, jossa tapasin runsaasti kollegoita. Ai että, muusikot ovat hyviä ihmisiä. Tuntuu, että jokainen antoi minulle niin paljon jo pelkällä käden puristuksella, hymyllä tai muutaman sanan vaihdolla. Meitä on täällä moneen lähtöön ja tiedän, kuinka helposti elämän vastoinkäymiset vievät herkkyyden ja avoimuuden. Siitäkin syystä arvostan kovasti niitä, jotka näkevät elämän sävyt ja pysyvät avoimina erilaisuudelle. Poteroita on helppo rankentaa; paljon rohkeampaa on kohdata omat ennakkoluulonsa ja tarkastella niitä rehellisesti. Mietin, voisiko osa syynsä olla siinä, että muusikot asettavat hengentyönsä esille ja alttiiksi arvostelulle. Siinä on sekä siunaus että alttius. Uuden julkaisun tai tärkeän konsertin jälkeen on hyvä saada palautetta. Tuntuisi kauhealta, jos kukaan ei kirjoittaisi uudesta levystä yhtään mitään. Harvoinpa sen sijaan kukaan kävelee jonkun toimistoon, istahtaa tuntemattoman työpöydän kulmalle ja sanoo, että "huonostipa ideoit tuon", tai "olipa tyhjänpäiväinen tuo panoksesi aamuiseen palaveriin". Negatiivinen arvostelu on helppoa ja syntyy usein omasta katkeruudesta tai kateudesta. Haastavampaa onkin nähdä asioissa positiiviset puolet. Positiivinen asenne tekee myös omasta elämästä hurjasti antoisempaa. Se ruokkii aurinkoisempaa maailmankuvaa ja heijastuu joka puolelle. Kaikki sitä kokeilleet tietävät, mitä tarkoitan. Elämästä tulee rutkasti kivempaa. Kone alkaa valmistella laskeutumista Chicagon kentälle. Tervemenoa Amerikkaan.